Palasimme juuri ensimmäiseltä Madeiran matkaltamme. Madeira oli meille hyvin miellyttävä kokemus. Sen lisäksi, että tutustuimme Funchaliin ja sen lähiympäristöön matkamme antoisuutta lisäsi merkittävästi kaksi taksillanne tehtyä päiväretkeä saaren eri puolille. Toisena päivänä Leena oli oppaana ja kertoi meille eri kohteista mielenkiintoisia asioita. Mikko valitsi reitin ja otti huomioon sääolosuhteet niin, että tutustuimme paikkoihin aurinkoisessa säässä vaikka saaren toisella puolella satoi. Tavanomaisten turistipaikkojen lisäksi meidät vietiin kävelykierrokselle banaaniviljelmälle, jossa kuljimme kapeaa polkua banaanipuiden varjossa ihmetellen eri vaiheissa olevia banaaniterttujen kukintoja ja lähes poimintavalmiita terttuja. Leena selitti myös puiden kastelujärjestelmän toimintaa, jossa levadalta tuleva vesi ohjataan kastelujärjestelmän aukkoja käsin säätäen eri puolille viljelmää. Toisena päivänä Mikko ajelutti meitä saaren toisella puolella, jossa kuvasimme myös mahtavia aaltoja kun ne löivät maihin nostattaen suuria pärskeitä yli kymmenen metrin korkeudelle niin, että saimme maistella suolaisia pisaroita jopa kävelytasanteella saakka.
Mikko tuntee paikalliset ravintolat ja kahvilat ja vei meidät lounaalle pieniin miellyttäviin ravintoloihin, joihin emme olisi itse mitenkään osanneet suunnistaa. Samoin hän tiesi mitä mielenkiintoisia paikkoja on lähistöllä. Itse voimme sitten vaikuttaa päivän ohjelmaan ja retken suuntautumiseen.
Suosittelemme tätä taksipalvelua erityisesti perheille tai ystäväporukoille. Ei tarvitse itse etukäteen tietää paikoista. Leena ja Mikko valitsevat sopivat kohteet sään ja osallistujien mielenkiinnon mukaan. Jos kuitenkin etukäteen tietää tarkasti minne haluaa mennä, sekin järjestyy tältä taksilta.
Kiitokset mielenkiintoisista retkipäivistä
Leena ja Antero
_______________________________
" Soeben sind wir von unserer ersten Madeira-Reise zurückgekehrt, und es war ein angenehmes Erlebnis. Zum Kennenlernen der Insel haben die zwei Tagesausflüge mit euch maßgeblich beigetragen. An einem Tag war Leena unser Guide und erzählte uns viel über die jeweiligen Orte. Mikko (Miguel) wählte die Route unter Berücksichtigung der Wetterlage so geschickt, dass wir immer dem Regen entkamen, und die sonnigen Orte genießen konnten. Zusätzlich zu den bekannten touristischen Attraktionen durften wir eine Bananenplantage besichtigen, wo wir die ganze Entwicklung und Pflege der Banane von der Blüte bis zu erntereifen Frucht erklärt bekamen. Bei der zweiten Tour haben wir die überwältigende Schönheit der Nordseite mit mächtigen, über 10 Meter hohen Wellen erleben - und schmecken dürfen.
Mikko führte uns immer zu kleinen gemütlichen Restaurants, die wir nie allein gefunden hätten, und in deren Nähe er uns interessante Plätze zeigte. Wir konnten unsere Wünsche ebenfalls äußern, und dier Richtung wurde dementsprechend gewählt.
Dieser Taxiservice ist besonders geeignet für Familien oder kleine Gruppen mit Freunden. Man muss keine Vorkenntnisse besitzen, denn Leena und Mikko wählen die Ziele nach den Interessen der Gäste sowie nach der Wetterlage. Oder wenn man genaue Ziele hat, ist auch dies kein Problem bei diesem Taxi.
Danke für die interessanten Tagestouren
Leena und Antero (Suomi-Finland)"
(01/2018 / Übersetzung aus dem Finnischen: Leena Kyyhkynen)